28.11.2011

Now Playing: Metallica - The Day that Never Comes

No, ehkäpä tämän tekstin otsikoksi olisi pitänyt laittaa vaikka "Sitten pistetään hartioilla". Ikkunat nimittäin saatiin lopultakin paikoilleen, ja kävi siinämäärin hyvä tuuri, että loput ovet saapuivat aamutuimaan ja nekin tulivat päivän aikana asennetuiksi. Varaston ovet tulivat jo perjantaina, mutten olisi osannut odottaa terassinovia kuin vasta loppuviikoksi. Välillä näinkin päin.

Mistään asiasta ei päivän mittaankaan tullut kummempaa ongelmaa ja tontilla oli havaittavissa käsinkosketeltava tekemisen meininki. Ikkuna-aukkoihin saatiin riittävästi asennusvaraa näyttämällä niille vähän (enemmän) sähköhöylää, ja kun ilmoitin ikkunoiden nosteluun tarkoitettujen imukuppien olleen lainassa kaksi viikkoa sitten eikä suinkaan nyt, asennusporukan jätkät totesivat että eipä siinä sitten mitään, tarttukaahan karmeihin...


Alkutilanne. Ikkunat oltiin nostettu sisälle aukkojen kohdille, asentaja työstää aukkoa valmiiksi ikkunan paikalleen nostoa varten.

Siinä se nyt on, tosin vielä väliaikaisesti paikalleen tuettuna. Aukinaisesta terassinovesta näkyy myös jotenkuten oleskelutilojen ja makkareiden ikkunoiden ja ovien sisäväri. Ovat muuten tosi hyvän näköiset, vaikka itse sanonkin. Onneksi emme tyytyneet perusvalkoiseen!

Uloskin näkee - ja sisälle. Kävi mielessä, josko näihin ikkunoihin sopisi sellaiset menneen kesän asuntomessuilta tutut rulla-säleverhot.

Makuuhuoneen ulko-ovi. Toivottavasti kuulen tästä messuvieraiden kommentteja... ;)

Asennusryhmän työajan päätyttyä hyökkäsin itse työmaalle. Makuuhuone-pukeutumistila-osaston alakatossa on nyt koolaukset, valitettavasti kamera ei enää tässä vaiheessa kulkenut mukana. Saatiin tuokin homma hyvälle alulle, puhallusselluvilla tilattiin ensi viikon perjantaiksi joten tavoitettakin on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti