"Vuosikorjauksia"

Nyt, vuoden asumisen ja noin kahden ja puolen vuoden jälkeen kuokan iskemisestä maahan, Encore alkaa olla valmis. Enää puuttuu vaatehuone-kylpyhuoneen liukuovien kynnykset, keittiöstä yksi levysoiro (jonka puuttumista ei juuri huomaa, joten se on melko aktiivisesti unohtunut) sekä toisen vessan naulakot. Lisäksi joitain maalauksellisia yksityiskohtia voitaisiin parannella ja lisäillä pukuhuoneeseen kiinteää kalustusta, mutta ne ovat sitten jo enemmän asumiseen liittyvää touhuilua.

Viimeiset työvaiheet käsittivät paljon työskentelyä Tikkurilan Tunto Kiven kanssa. Vessan sivuseinä tuotti todella ikävää päänvaivaa ennen asuntomessuja: Kivipinnoite pääsi loppumaan työstämisen tuoksinassa kesken, ja kun tavaraa saatiin lisää, alkuerä oli kuivunut jo sen verran että seinään jäi näkyvä saumakohta. Näin ollen seinä tarvitsi toisen pinnoitekerroksen. Koska se jouduttiin tekemään liian tiukasta aikataulusta johtuen ennenkuin ensimmäinen kerros oli täysin kuivunut, paksun kivipinnoitekerroksen sisältämä kosteus tunkeutui pohjamaaleista läpi ja pehmensi seinässä olevan tasoitteen. Tästä seurauksena koko seinän pintakerros päätti tulla alas, ja sen sai rullata yhtenä mattona jätesäkkiin. Totesimme seuraavana päivänä tasoitteen kuivuttua että se vielä pysyy seinässä kunhan pinnan hioo, joten eikun tekemään seinää uudestaan. Kun saatiin valmista, ilmeni että nauhoitettua levysauman kohtaa lukuunottamatta kivipinnoite muuttui kellertävänsävyiseksi. Pienen googlettelun jälkeen selvisi, että seinässä käytetty tasoite saattaa kosteutta saadessaan kellastua, mikä nyt näkyi pinnoitekerrosten läpi. Koska messut aukesivat tästä seuraavana päivänä, tehtävissä ei ollut enää mitään muuta kuin toivoa, ettei kyseinen yksityiskohta häiritse kenenkään messukokemusta...

Näin ei ilmeisesti juuri käynytkään, mutta meitähän asia jäi harmittamaan pahemman kerran, joten totesimme korjaavamme sen. Kun tartuime toimeen, seinä oli saanut kuivua jo noin vuoden verran, joten pelkoa yllä kuvatun toistumisesta ei juuri ollut. Siispä maalasimme seinän yli ja käsittelimme uudelleen Tunto Kivellä, ja voilá - lopputuloksena saimme puhtaan valkoisen, kauniin kivipintaseinän.

Myös vaatehuoneeseen oli tarkoitus tehdä pari valkoista Tunto Kivi -seinää, jotka päätimme tehdä yhteen putkeen vessan seinän kanssa, kun vauhtiin päästiin. Paikoitellen pinnoite antoi sielläkin pientä varoitusta, että siinä oleva kosteus saattaisi täälläkin olla tekemässä pahojaan, joten totesimme että tässä kohtaa on viisainta olla tavoittelematta täydellisintä täydellisyyttä, eli yhden pinnoituskerran saavan riittää KPH-VH-seinälle. Ovipielet oli kuitenkin niin vaikea saada pinnoitettua kunnolla yhdellä kerralla, että ne päätin käsitellä toiseenkin kertaan, kunhan ensimmäinen kerros on ensin saanut kuivua kaikessa rauhassa.

 

 

Tunto Kivellä on ikävä taipumus pyrkiä sotkemaan ympäristönsä todella sinnikkäästi, joten suojauksien tekemiseen ja poistamiseen menikin lähes sama aika kuin itse pinnoitteen levittämiseen. Perusteellisista suojauksista huolimatta irtokivenä levinnyttä murua löytyi myöhemmin sieltä täältä vielä useamman imurointikerrankin jälkeen.

 

Tässä pari kuvaa valmiista toteutuksesta - sitä kynnystä lukuunottamatta - hetkeä ennen kuin vaatteet siirrettiin loppusijoituspaikkaansa, jolloin ilmeni ettei tämä meidän iso vaatehuone, jota se suhteessa useimpiin lajitovereihinsa onkin, olekaan niin kauhean iso, saati mitenkään ylimitoitettu...

Ulkopuolellekin piti tehdä pari pikkujuttua, jotka eivät varsinaisesti ole maininnan arvoisia, mutta pistetään nyt pari kuvaa että miltä meillä tänä kesänä (tai syksyhän nyt jo alkaa olla) näyttää. Terassikalusteet eivät ole aivan yhtä juhlavat kuin messuilla, ja oikeastaan, hyvä niin!

Luonnon(kivi)katastrofi

Edellisestä merkinnästä on taas vierähtänyt pieni hetki. Käytännössä tässä on ladattu akkuja hyvä tovi, jotta jaksetaan tehtä loppuun kesken jääneet hommat ja korjata vähemmän tuubiin menneitä paikkoja. Moni ihmetteli asuntomessuilla, että mitä mahtaa löytyä makuuhuoneemme takaa suljettujen lasiliukuovien takaa. Nyt kun urakka sillä osastolla alkaa olla takanapäin ja seuraavatkin messut jo päättyneet, lienee paikallaan vähän valottaa sitäkin salaisuutta.

Kuten talomme messuesitteen pohjakuva kertoi, makkarin takaa löytyy kohtalaisen kokoinen vaatehuone ja kompakti mutta sitäkin tehokkaampi kylpyhuone. Suunnittelimme tilaan liuskekivellä laatoitetun lattian, josta lopulta tuli totaalinen painajainen. Päätin tehdä lattian itse, ja kaikki menikin kohtuullisen hyvin siihen asti, kunnes tuli lattian saumaamisen aika. Kovassa kiireessä ei tullut pahemmin etsittyä tai kyseltyä ohjeita, vaan otin jostain laattamyyjän sivulauseesta kiinni: "Sehän kannattaa saumata saneerauslaastilla, sopii tyyliin hyvin", ja sen mukaan toimin. Saumauspäivän iltana laastia kivistä pois pestessä alkoi pelottavasti näyttää siltä, että työmenetelmä sanikalla saumatessa ei olisi ehkä saanutkaan olla sama kuin saumatessa normaalilla saumalaastilla - kura oli kuivunut kivien pintaan jo todella lujasti, kun saumoissa se oli vielä aivan vetelää. Jälkeenpäin kuulin, että laasti olisi pitänyt pursottaa saumoihin ja pestä kaikki ylimääräinen pois samantien, mikä virheestä viisastuneena tuntuikin kovasti järkevältä. Omaa järkeilyä ei ollut ainakaan helpottanut se, että kivilaattojen kiinnitykseen käyttämäni saneerauslaasti lähti kivistä pesemällä hyvinkin pois vielä seuraavana päivänä, mutta saumaukseen ostamani halvempi laasti käyttäytyi täydellisen erilailla...

Näin ollen, lattia näytti kaksi viikkoa ennen asuntomessujen aukeamista jotakuinkin seuraavalta (kuva on otettu ensimmäisen korjaustyövaiheen jälkeen, eli todellisuus oli vieläkin karumpi kuin kuva antaa ymmärtää):

 

Pohdimme yhdessä Kaakelikeskuksen edustajien kanssa ratkaisua tilanteeseen, mutta mitkään pelastustoimet eivät toimineet. Ostimme litratolkulla erilaisia happoja sekä erilaisia hankausvälineitä, joilla koitimme pehmentää laastia ja saada sitä siivoiltua kivipinnoista. Edes betoniautojen puhdistukseen käytettävä 50-prosenttinen fosforihappo ei tuottanut minkäänlaista tulosta, ja vahvempia myrkkyjä kukaan ei enää suostunut myymään, vaikkemme olisi halunneet kyllä ostaakaan.... Näin ollen totesimme, että koska tilaan ei kunnolla makuuhuoneen ovelta kuitenkaan näe, ja messukierrosta tulee aika kaoottinen jos vieralilijat päästettäisiin katsomaan huonetta lähempää, pistetään ovet kiinni ja koitetaan elää sen kanssa. Joillekin messuvieraille, jotka erikseen kysyivät, näytimme tilaa ja kerroimme hiukan tarinaa sen taustalla - kiitokset kaikille ymmärryksestä, ja iso anteeksipyyntö siitä etteivät tilat olleet nähtävissä, vaikka ne selvästi herättivät kiinnostusta.

Messujen jälkeen kävimme Kaakelikeskuksen kanssa läpi vaihtoehtoja tilan korjaamiseksi. He suhtautuivat tilanteeseen todella ymmärtäväisesti ja tulivat vastaan todella hienolla tavalla, jollaiseen nykyään törmää hyvin harvoin. Suurimman osan toimijoista kohdalla tuntui, että jos jotain oli jäänyt kesken tai ilmeni rekkuloita, niin kiinnostus hoitaa asiat kuntoon lopahti täysin siinä kohtaa, kun messut aukesivat ja kohde todettiin esittelykelpoiseksi. Erästäkin yritystä sai pommittaa ihan yrittämällä, että olisimme saaneet heidän urakkansa laskun, jonka tarvitsimme saadaksemme projektin pakettiin pankin kanssa. Täten Kaakelikeskus ansaitsee asiakaspalvelustaan todellisen erityismaininnan.

Koska kivilattiaamme ei saatu lopultakaan pelastettua, vaikka useamman kuukauden ajan sitä varten yhtä sun toista kokeiltiin, ainoaksi keinoksi jäi laatoittaminen uudelleen. Tämäkään ei ollut aivan yksioikoista: vanhaa lattiaa ei suinkaan voitu piikata pois ja tehdä vaan uutta tilalle, koska vessan puolella lattiassa ja seinillä oli vedeneristykset, jotka olisivat purkutöiden myötä tuhoutuneet, ja seinien alimmat laatat oltiin mitoitettu tavallista roisisti paksumman kivilaatan mukaan. Siispä lattia piti tasoittaa yli ja laatoittaa päälle.

Työ vaikutti taas kerran paperilla helpolta ja nopealta - hiotaan vain korkeimmat nokat sileiksi, levitetään kura tasaiseksi ja uudet laatat selkään. Työ ei kuitenkaan käynyt ihan noin helposti; ensinnäkin kivissä oli aika paljon enemmän hiottavaa kuin jokunen nystyrä siellä täällä, toiseksi hiomisesta leviävä pöly sekoitti kaiken mahdollisen. Pahimmillaan työ piti keskeyttää, koska ei enää yksinkertaisesti nähnyt eteensä, ja kun lopulta tuli valmista, tasoittamista ei voinut aloittaa ennenkuin kaikki pöly oli varmasti laskeutunut ja saatu imuroitua pois.

Kuvassa tasoittamista. Itsetasoittuvalla tämä olisikin käynyt näppärästi, mutta koska sellainen ei ole vedenkestävää laastia, tasoitus piti tehtä - ironista kyllä - saneerauslaastilla. Kuivan tilan puolelle taisi kyllä kadota joku jämäpussi itsetasoittuvaakin, ei siitä muuten olisi tullut ikinä valmista.

Vessan puolella haasteensa toi suihkun vaatimat kaadot, mutta onneksi olin tehnyt alkuperäisen kivilattian kunnolla, jolloin suuremmaksi työksi jäikin tasainen lattian osa. Tässä vaiheessa kävi myös selväksi että vaatehuoneen ja vessan välinen liukuovi oli irroitettava ja nostettava ylemmäs, koska laattapinta oli aukon kohdalla alempana kuin muualla, ja uudet laatat korottivat lattiaa entiseltään.

Lukuisten tasoitus- ja hiontakertojen jälkeen baana oli lopultakin valmis laatoitettavaksi.

Koska halusimme tilaan luonnonkivilattian, mikään muu ei nytkään tullut kysymykseen (onneksi Johanna tyrmäsi tylysti varovaisen esitykseni helposta ja kivasta kymppi-kymppi-peruslaatasta). Kaakelikeskuksen valikoimista löytyi sopivan oloinen laatta: valmiiksi arkitettua, hiottua pikkukiveä, joka ei ollut liian paksu päällelaatoitukseen, ja jonka työstäminen itse vaikutti riittävän vaivattomalta. Mallailin ensin hiukan arkkeja lattiaan ja kokeilin laserin kanssa mittailla vähän linjoja, mutta jo muutaman asennetun arkin jälkeen totesin, että työ kulkee itsestään niin kuin kulkee, ja linjausvälineet joutavat jorpakkoon.

Asennustyö meneillään. Arkkien ladonta itsessään kävi hyvinkin helposti ja nopeasti - jopa helpommin kuin tavallisen suorakulmaisen laatan asennus, koska saumojen leveyksillä ei ollut kaksistakaan merkitystä, kun ne joka tapauksessa vaihtelivat olemattomista leveisiin jo arkinkin sisällä. Työlääksi homma meni siinä vaiheesa, kun saumoista tursuava laasti piti siivota pois, tai tultiin lähelle vastakkaista seinää, jolloin arkki piti leikkoa puoliksi, repiä kivet irti verkosta ja nappuloida kivi kerrallaan väli täyteen. Arvioin että asettelin lopulta yksitellen enemmän pikkukiviä lattioiden reuna-alueille, kuin mitä alkuperäiseen lattiaan soviteltiin isoja liuskekivikappaleita.

Tästä saa hiukan osviittaa, mistä kyse. Vessassa seinänvierustoiden laatoittaminen oli erityisen tarkkaa, koska sauman seinälaattaan piti olla ehdottoman siisti. Nythän lattialaatta liittyi seinään eikä päinvastoin kuten yleensä. Teknisesti parempi toisinpäin, mutta minkäs teet kun tilanne oli tämä. Hyvät silikonit ja lattialämmitys takaavat kosteusteknisen toimivuuden.

Viimeisiä viedään. Aloitin laatoituksen kahdesta suunnasta, kylppärin ja vaatehuoneen vastakkaisista nurkista, jotta en olisi laatoittanut itseäni nurkkaan, mutta suuntien yhdistymiskohta vaati vielä vähän lisää nappulointia pikkukivi kerrallaan.

Saumaus voitiin tällä kertaa suorittaa tavallisella saumalaastilla. Suojasin kivet varmuuden vuoksi klinkkeriöljyllä, mikä varmasti helpottikin pesuvaiheessa, joka oli paljon vaivalloisempaa kuin laastin levittäminen. Tällainen luonnonkivimosaiikki vetää laastia melkoisesti, jolloin ylimääräistä laastia leviää laattojen päälle enemmän kuin isompia ja tasaisempia laattoja saumattaessa.

Yhtä kaikki, urakka saatiin tehtyä ja lattiasta tuli hyvä ja kaunis. Itse asiassa se on paljon paremman näköinen kuin miltä alkuperäinen liuskekivilattia olisi tässä tilassa näyttänyt onnistuessaankin. Olisi pitänyt alunperinkin valita tämä laatta, kun hintaerokaan ei ollut merkittävä liuskekiveen nähden.

Tämän jälkeen tehtäväksi jäi vielä yhden Tikkurilan Tunto Kivellä pinnoitettavan seinän tekeminen, mutta kirjoittelemme siitä eri tekstin, koska siihenkin liittyi pari mielenkiintoista koukkua. Päivitys odotettavissa lähiaikoina.

Talvisia tunnelmia Vuoreksesta

Tänä viikonloppuna koettiin sekä yksi talven eniten lunta kerralla tuoneista sateista että ensimmäinen todella hieno ja aurinkoinen alkukevättä enteilevä talvipäivä. Siinä oli jo riittävästi syytä Vuoreksen talvea karsastaville rokkareillekin lähteä kävelemään raittiiseen ulkoilmaan ja ihmettelemään miltä maailma talven jäljiltä näyttää. Otin ex-asuntomessualueesta muutaman valokuvankin, koska täällä on aika eri näköistä kuin silloin heinä-elokuun taitteessa.

Pienillä tonteilla runsasluminen talvi aiheuttaa päänvainvaa, ja jouduimme toteamaan että autokatoksen puoleisen naapurin puoleiselle tontinrajalle alunperin suunniteltu ja kustannussyistä vain tontin peräosalle toteutettu tuija-aita olisi nyt pahemman kerran tiellä, jos se olisi koko rajan matkalle istutettu - nyt sen tilalla on julmetunmoiset lumikasat. Meillä sentään on hiukan vapaata tilaa lumia varten, naapurin hirsinen aita on tällä hetkellä kokonaan lumikasan peittämänä, eikä sulamisveden aiheuttama kosteusrasitus ole sille ainakaan hyödyksi.

Meidän lumitilannetta talven jäljiltä.

Kantava lumi helpotti kulkua, joten kävimme tutustumassa lähemmin Pieneen Viroilaiseen, joka osoittautui pienemmäksi järveksi kuin miltä se metsän takaa oli vaikuttanut. Kuvassa näkymää omakotitaloalueelle järveltä takaisinpäin tultaessa.

Meidän talo naapurin pihan yli kadulta kuvattuna. Terassi ei ole ihan parhaimmillaan näillä lumimäärillä...

Pihaa suunniteltaessa meillä oli vähän sellaista ajatusta että olisi kiva jos se näyttäisi talvellakin joltain, kun Suomessa talvi kuitenkin on aika ... pitkä. En tiedä millä ratkaisuilla ajatus oltaisiin oikeasti saatu toteutumaan etenkään näin pienellä pihalla, mutta todennäköisesti rahaa olisi pitänyt pistää kiinni tuplamäärä käytettyyn nähden (joka sekin jo oli about tuplamäärä suunniteltuun nähden). No, ehkä se sitten alkaa joltain näyttää kun istutukset kunnolla kasvavat, mutta toistaiseksi siellä näkyy ihan vaan lunta.

Alueella liikkuu paljon suuria ja röyhkeitä jäniksiä, joille omenapuiden taimet ovat mitä suurinta herkkua. Meiltä oltiin harvennettu jo yhdestä puusta suunnilleen kaikki alaoksat pois ennenkuin tajusimme laittaa niihin verkot ympärille. Kuoret oltiin onneksi säästetty, mutta saa nähdä joudutaanko joku taimi vielä vaihtamaan.

Hyvää uutta vuotta!

Ensimmäinen kokonainen vuosi omassa kodissa on pyörähtänyt käyntiin.

Satuin tässä vilkaisemaan blogimme lukijatilastoja, ja täällähän näyttää käyvän lukijoita edelleen. Kiitokset teille mielenkiinnosta! Pyrimme päivittämään blogia myös jatkossa, sekä myös kommentoimaan aiempiin merkintöihin jätettyjä kommentteja. Muutamia jänniä juttuja rakennusprojektista on vielä kertomatta, ja onpa yksi "hyvin mielenkiintoinen" kesken oleva juttukin vielä taloon liittyen...

Messujen loputtua on luonnollisesti ollut kuitenkin sen luokan turnausväsymys, että blogikin on jäänyt lähes huomiotta. Jatkossakaan päivitystahti tuskin päätä huimaa, mutta eiköhän täällä aina joskus jotain tapahdu.

Ethän koske, kiitos.

"... Hö, kaatuukse?"

Seuraavassa katsaus messujen useimmin kysyttyihin kysymyksiin sekä kommentteihin, jotka olivat syystä tai toisesta mieleenpainuvia.

Selkeästi useimmin kuultu kommentti koski keittiön tiiliseinää, johon ymmärrettävistä syistä emme toivoneet ihmisten aivan kauheasti koskevan. Kyseessä on kuitenkin, suoja-ainekäsittelystä huolimatta, huokoinen materiaali, josta vielä irtoaa hinkkaamalla murua (käsinlyödyn kaltainen tiili kun on kyseessä). Nähtyään koskemisen kieltävän lapun yllättävän moni kysyi seinästä, että kaatuuko se. Kiitos kommenteista - voitte kuvitella miten paljon tuo loppumessuista kyllästytti. Kuten toisaalta myös huvitti ihmisten reaktio siinä vaiheessa, kun tuon harhakäsityksen päätti korjata. ;)

Tiiliseinä herätti toki myös monenlaista muuta kommenttia. Aika tavallisesti siitä todettiin, että "tohon on jätetty toi tiili tuolla tavalla". Rakennushommista totaalisen tietämättömät ilmeisesti ovat sellaisessa käsityksessä, että normaalisti sileiksi tasoiteltavat seinätkin tehdään noin pienistä, rosoisista ja epätasaisista kivenkappaleista. Onneksi meillä on sitä varten erilaisia harkkoratkaisuja... Pohjanmaalaisia riemastutti tiilen tyypin kertovassa lätkässä ollut maininta tiilten alkuperästä, eli Ylivieskasta.

Ehdottomasti hauskin tapaus oli silti viimeisenä mesuspäivänä, kun joku vanhempi naishenkilö seinän nähtyään kallistui nojaamaan kyynärpäänsä sitä vasten, ja niihin päätään tukien teeskenteli itkevänsä. Seuralaisensa ihmettelivät että mikä toiselle tuli, ja tämä sanoi että seinä on suorastaan järkyttävän kaamea. Tartuin tuohon sanoen, että kuulin jonkun kertoneen että asukas olisi sanonut seinää kauniiksi. Nainen kommentoi tuohon että "älä hyvä ihminen kerro enempää, en todellakaan halua nähdäkään sellaista ihmistä!" Päätin säästää hänet pahimmalta järkytykseltä jättämällä kertomatta kuka olen.

Berliinin raidelinjakartta työhuoneemme seinällä poiki myös jatkuvasti keskenään samansuuntaisia kommentteja: "Kato, Lontoon metro! ... eiku, Saksan, öö, Berliinin." Osa ihmisistä katsoi huoneeseen niin pikaisesti, että heille todella jäi kuvitelma, että kartta olisi ollut Lontoosta, mutta jotkut se tuntui suorastaan irrottavan hetkestä. Moni jäi nojailemaan huoneen oven karmiin ja katselemaan pitkäksi aikaa kartalta löytyviä paikannimiä. Hienoa, jos onnistuimme kesken messupäivän nostamaan joillekin esiin esim. hyviä muistoja, tai muuten vaan tuottamaan hiukan odottamattoman hienon kokemuksen. Itselleni ei oikein selvinnyt, miksi niin monet olettivat seinälle laitetun metrokartan olevan ilman muuta Lontoosta, ja jotkut päivittelivät ääneen että miksi ihmeessä kartta on Berliinistä, tai miksi ylipäänsä moinen oli pitänyt seinälle laittaa. Kysehän ei tietenkään ole pelkästään siitä, että kartta olisi hienon näköinen ja erikoinen sisustuselementti, vaan pääasiassa sen herättämistä fiiliksistä. Voin kertoa myös itse monena messupäivystyspäivänä jääneeni tuijottelemaan karttaa ja miettimään yhtä sun toista, aika paljon sitä miten pienen osan kaupungista olen nähnyt, vaikka siellä on useampaan kertaan tullut käytyä.

Keittiöstä tuli pääasiassa positiivista palautetta, messuilla vierailleet julkkiskokit jopa äänestivät sen jaetulle kärkisijalle alueen kaikista keittiöistä. Kaikkien mieleen se ei kuitenkaan ollut: muutamat messuvieraat olivat sitä mieltä, että tässä keittiössä ei ole tarkoitus laittaa ruokaa, tai sei ei käytännössä ole mahdollista...

...Eipä vissiin sitten. Kuvassa ensimmäinen talolla kokattu ateria, jos ja kun ei pikaista grillin testaamista lasketa. Totesimme, että ruuanlaitto tuolla on aivan mahtavaa, kun keittiö oikeasti on sellainen, jossa mahtuu työskentelemään ja jossa on laadukkaat kodinkoneet. Ja meillä on sentään keittiö messualueen pienimmästä päästä, eivätkä toisaalta aikaisempienkaan asuntojemme keittiöt ole olleet pahinta sorttia tarjolla olevista.

Messuvieraat suhtautuivat myöskin meihin esittelijöinä mielenkiintoisesti, siis silloin kun heille selvisi että olemme talon rakentajat tai tulevat asukkaat. Koin itse pari hyvin mielenkiintoista hetkeä tähän liittyen. Parhaimmillaan sain henkilökohtaisesta vaivannäöstäni ja onnistumisesta kehuja messuvierailta aivan kättelyn kera, ja pahimmillaan haukkuja käänsi takkinsa kun hänelle jotenkin selvisi, että talon isäntäväkeä on paikalla. Näitä ei onneksi ollut montaa. Hämmentävin kommentti koko messuilla tuli eräältä naiselta, joka minut nähdessään ilmoitti nähneensä aurastani että olen talon isäntä, tehnyt valtavasti töitä ja lopen väsynyt. Niinpä kai sitten, itselläni on kokemusta lähinnä sellaisista auroista, joilla käännetään peltoa, ja ilmeisesti olen vielä väsyneempi kuin miltä minusta tuntuu.

Mahdollisesti päivitän tai täydennän tätä merkintää, jos ja kun huomaan että jotain kertomisen arvoista unohtui, mutta nyt alkaa olla paikallaan mennä valmistautumaan muuttopäivään.

Työohjeita vol. 2: olohuoneen tehosteseinät

Seuraavassa kuvaus siitä, miten olohuoneen metallinkiiltoiset tehosteseinät on toteutettu.

1. Pohjat maalattiin kertaalleen Tikkurilan Harmonylla sävyyn M499. Toiseen kertaan maalaus ei ole tarpeen vaikka kertavedolla ei saataisikaan kovin hääviä jälkeä. Pohja maalataan likinnä varmuuden vuoksi, jos varsinainen pinnoite jostain kohdasta sattuisi jäämään niin ohueksi että pohja näkyisi läpi. Toinen syy löytyy käytetystä maalista: Harmony on mattapintainen, mikä varmistaa seuraavassa työvaiheessa käytettävän Tunto Hienon tarttumisen seinään kunnolla.

2. Seuraava vaihe on seinän ilmeen kannalta kaikkein olennaisin. Seinän pintakuvio tehtiin kuvioimalla Tikkurilan Tunto Hieno -struktuuripinnoitetta (sama sävy kuin Harmonyssa) tapettiharjalla isoja kaaria vetäen. Kyseessä on ikäänkuin todella paksu, hiukan laastimainen maali, joka jää hyvin halukkaasti siihen muotoon, mihin se käytettävällä työvälineellä kuvioidaan. Koska tavara kuivuu aika nopeasti, ja pintakuivana alkaa suttaamaan ja muodostamaan klönttejä, mikäli sitä silti yritetään kuvioida, teimme työn kahden miehen voimin. Levitin itse telalla Tunto-pinnoitetta seinään (sopivaan kerrospaksuuteen saa näppituntuman hyvin nopeasti), maalarimme Sami Heinikoski (yhteystiedot allekirjoittaneelta tai messukohteesta) kuvioi seinän harjalla. "Telamiehen" on syytä seurailla miten kuviointi etenee ja levittää pinnoitetta jonkin matkaa edellä niin että kuvion saa hyvin tehtyä, muttei niin paljoa että pinnoite alkaa kuivua ennen kuviointia.

3. Viimeinen vaihe on vaikein. Tunto-pinnoitteella kuvioitu seinä toimii hienosti ihan sellaisenaankin, kuten se talossamme on työhuoneen seinässä ja makuuhuoneen sängynpäädyssä, mutta olohuoneeseen halusimme saada nimenomaan metallinhohtoa ja eri tavoilla valoon reagoivia pintoja. Tästä syystä Tunto-pinnoitteen päälle vedettiin Taika Helmiäislasyyri (sävy Titania). Tämänkin työvaiheen annoimme suosista Samin tehtäväksi, joka käytti työtapana lasyyrin levittämistä ja kuviointia siveltimellä. Molemmat tulee tehdä mukaillen mahdollisimman tarkasti seinään aiemmin harjattua kuviota. Tässä on oltava huolellinen, koska Taika-lasyyri on itsessäänkin kuvioituva pinnoite, joten Tunto-kuviosta poikkeavat siveltimen vedot saattavat jäädä häiritsevinä näkyviin.

Erilaisilla Tunto-pinnoitteen kuviointivälineillä ja lasyyrin levitys- ja kuviontitavoilla on mahdollista saada jokseenkin ääretön määrä erilaisia ja näyttäviä tehosteita. Uusia juttuja sekä yleensäkin työtekniikoita on syytä kokeilla jollekin testipinnalle, jotta varsinaisilla seinäpinnoilla vältytään yllätyksiltä (joilta itse emme täysin välttyneet).

Työohjeita vol. 1: pellit

Ensimmäisen messuviikon aikana tietyt yksityiskohdat ovat jatkuvasti herättäneet kyselyitä niiden toteutuksesta, joten kirjailenpa työohjeita ylös, niin ne ovat täällä tallella ja kaikkien luettavissa.

Ylivoimaisesti eniten huomiota on herättänyt, niinkuin hiukan ennakoimmekin, keittiökaappien välitilojen ruostutetut pellit. Vastaavanlaiset syntyvät seuraavanlaisella reseptillä:

1. Selvitetään kuvista tai mitataan paikan päällä minkä kokoinen pelti tarvitaan ja etsitään rautakauppa, josta saa halvimmalla sopivan aihion. Koska meidän keittiöön tarvittiin pitkähkö pelti, sopivaa ei löytynyt mistään suoraan hyllystä, mutta Riihon Teräsvälitys, Tuuri pystyi tilaamalla toimittamaan tarpeeksi pitkän pellin sopivaan hintaan. Liian paksua peltiä ei kannata käyttää, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Me käytimme 1,5 mm paksuista peltiä. Tärkeätä on, että pelti on ns. mustaa rautaa, eli ei missään nimessä mitenkään pinnoitettua saati ruostumatonta terästä. Mieluiten sellaista, ettei pintoja olla myöskään öljytty.

2. Leikotaan pelti oikeaan kokoon ja tehdään aukot, mikäli tarpeen. Koska työpajamme oli yksinkertainen kotiverstas ilman erityisesti teräksen työstöön tarkoitettuja välineitä, käytimme leikkurina timanttilaikalla varustettua käsisirkkeliä. Sähkörasioille reiät tehtiin kuviosahalla.

3. Ennen ruostutusta on syytä poistaa pellin pinnalta rasva ja lika. Pyyhimme pellin ksyleenillä. Ruostutukseen käytimme suola-etikkaliuosta, joka levitettiin pelleille sumutinpullolla, poislukien myöhemmin tehty KHH:n pelti, jolle liuos levitettiin liinalla. Tällöin tuli todettua, että peltien ei tarvitse uida liuoksessa, ihan vaan pinnan kostutus sillä riittää.

Ruostumiseen tuntuisi olevan aika vaikea vaikuttaa juuri mitenkään, eli tulos on täysin sattumanvarainen ja joka kerta enemmän tai vähemmän erilainen, näin ollen aina myös täysin yksilöllinen.

4. Pelti vetää aika hyvään ruosteeseen jo yhdessä yössä, eli jos edellinen vaihe on tehty iltasella, seuraavana päivänä päsee jatkamaan. Luin netistä ohjeen että soodalla käsittelyn pitäisi jotenkin neutraloida suola-etikkaliuos ja pysäyttää ruostuminen, joten peltejä koitettiin vielä käsitellä silläkin. Seuraavaksi kaikki irtoava aines puhdistettiin peltien pinnoilta (aika paljon ruostetta lähti mukana).

5. Pintakäsittelimme pellit lakkaamalla ne maaliruiskua käyttäen Solmasterin uretaanilakalla. Lakkaa vedetään niin monta kerrosta että kaikki kohollakin olevat ruostealueet ovat täysin lakan peitossa. Tällöin tiivispintaisen uretaanilakan pitäisi estää hapen pääsy pellin pintaan jä täten ruostumisen jatkuminen, samalla kun pinnasta tulee kova ja liukas, jolloin se on helppo pitää puhtaana normaaleilla puhdistusvälineillä.

6. Pellit kiinnitettiin seinään Sikabond T2 -voimaliimalla. Tämä liima tarrasi peltiin niin lujasti, ettei se tarvinnut edes kuivumisaikaista tuentaa valumisen varalta.

7. Pellin, seinien ja työtasojen saumakohdat tiivistetään saumaamalla silikonilla tai liima- ja tiivistysmassalla.

Tämän ohjeen mukaan toimittaessa on syytä tiedostaa, että ruostutetun pinnan kestävyydestä ei ole käytännön tietoa, emmekä täten anna mitään takuita sille, että pinta pysyy sellaisena kuin se on uutena. Ainoastaan tulevat vuodet voivat varmuudella osoittaa, miten hyvin uretaanilakka sitoo ruosteen kiinni pelteihin ja estämä hapettumisreaktion jatkumista. Olettaisin että hyvin - tarkoitus ei ollut tehdä "kertakäyttöratkaisua" ja selvitystyötä mahdollisimman hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi tehtiin paljon, mutta kaikesta huolimatta varoitukset ovat paikallaan.